Oikea ravinto todella tärkeää

Lassi Puupponen treenaa stricker-käsipolkupyörällään osallistuakseen jälleen Suvi-illan 10:lle ensi kesänä. Ensimmäinen kerta kuluneena kesänä onnistui yli odotusten ja intoa riittää tulevaan kisaan valmistautumiseen.

Lassi Puupponen kertoo, että koko liikuntahomma lähti liikkeelle siitä, ettei paino nouse.
-Kun istuu pyörätuolissa, painon nousu on aina vaarana. Se oli lähtökohta, ja halusin liikunnalla varmistaa, ettei niin kävisi. Oikea ravinto on tietysti se toinen tekijä – ilman sitä en jaksaisi treenata ja ilman sitä varmasti painokin nousisi.

Lassi Puupponen käy ravintoterapeutin pakeilla pari kertaa vuodessa.
− Katsotaan, että syön riittävästi ja oikein. Ollaan tarkkana siitä, että proteiinitasot ovat kohdillaan. Koska pyörätuolissa istujalla on vaarana myös lihaskato, ei vain painonnousu.

Pitkä ja kaunis syksy on mahdollistanut treenaamisen ulkona, mutta säiden muuttuessa talvisiksi Puupponenkin siirtyy sisätiloihin kuntosalille ja jäähalliin pyöräilemään.

− Hyviä treenejä kaikille – ensi kesänä tavataan!

IMG 0050 muok

Takaisin ylös